Kirjan nimi: Kolmastoista Kertomus (The Thirteenth Tale)
Suomentanut: Salme Moksunen
Kustantaja: Tammi
Sivumääärä: 419
Juoksin.
Loikin puulattiassa olevien aukkojen yli ja portaita alas kolme askelmaa kerrallaan, ja kun jalkani lipesi, syöksyin päistikkaa eteenpäin ja yritin ottaa tukea kaiteesta. Käteeni jäi kourallinen murattia, kompuroin, mutta pysyin kuitenkin pystyssä ja jatkoin ryntäämistä. Kirjastoon? Ei sinne. Toista tietä. Holvikäytävän kautta. Vaatteeni jäivät kiinni seljan ja syrikän oksiin ja olin monta kertaa vähällä kaatua, kun jalkani sutivat rappiotalon kivimurskassa.
Lopulta tuiskahdin auttamatta kumoon, ja huuliltani karkasi kauhistunut huuto.
Kirjailija Vida Winter kutsuu Margaret Lean kuuntelemaan ja kirjoittamaan elämänkertansa. Nainen, joka on koko elämänsä kertonut vain tarinoita ja julkisuudessa ollessaan ei ole paljastanut mitään henkilökohtaista itsestään, tai ainakaan kertonut totuutta, haluaa kuitenkin nyt kertoa totuuden.
Margaret Lea kiinnostuu ja lupautuu kirjoittamaan elämänkerran, mikäli Vida Winter pystyy todistamaan tämän kertaisen tarinan todeksi. Winter kertoo kolme faktaa ja Margaretin tarkistettua ne kirjoittamisurakka pääsee kunnolla vauhtiin. Margaret Lea kuuntelee vuoroin Vida Winterin tarinaa, kirjoittaa tai vierailee Winterin kertomissa paikoissa ja selvittää tarinaa syvemmin.
Paljastuu kuitenkin, ettei Winter ole puhunut täysin totta kaikesta.
Kolmastoista kertomus on upea teos. Se on samalla hyvin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu tarina täynä esiin pulpahtavia uusia juonenkäänteitä, mutta jollain oudolla tavalla se on karmiva. Margaretin tapa "puhua/kuvailla" kuollutta kaksoissiskoaan ja se kuinka hän tuntee sisarensa läsnäolon on karmiva, ainakin keskellä yötä luettuna. Minulla kun on tapana lukea kirjoja yleensä illalla tai yöllä.
Kirjaa ei voi kuitenkaan millään luokitella kauhuksi tai jännäriksi, vaan pikkuisen googlettelun jälkeen sain selville sen kuuluvan genreen nimeltä suspense. Poiketen normaalista lukutavarastani, tämä ei edes sisällä hitustakaan romantiikkaa ja se oli mukavaa vaihtelua.
Pidin pajon ja suosittelen luettavaksi. Harmittaa itseä, kun luin kirjan näin kesällä. Voin kuvitella kuinka ihanaa olisi lukea tätä syksyllä, lämpimät sukat jalassa ja viltin alla, teekuppi kädessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti