sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Enni Mustonen - Järjen ja tunteen tarinoita: Sidotut

Kirjailija: Enni Mustonen
Kirjan nimi: Järjen ja tunteen tarinoita: Sidotut
Kustantaja: Otava
Sivumääärä: 328

Kirkkaassa päivänvalossa avioerokysymys osoittautui paljon visaisemmaksi kuin olin kuvitellutkaan. Ensinnäkään en tuntenut muita juristeja kuin Joonaksen, joka oli hoitanut vuosikymmeniä sekä Augusta-tädin että minun asioitani. En myöskään tiennyt, keneltä olisin kysynyt sopivaa asianajajaa paljastamatta mihin sitä tarvitsin.

Hilman ja perheen elämä Amerikassa ei ole ruusuilla tanssimista, sillä Voitto loukkaa kätensä pahasti ja joutuu jäämään pois töistä. Pian myös Veikko irtisanoo itsensä liian vaarallisen työn takia. Uusia töitä on hankala saada. Eikä kaikki hyvin mene sittenkään, kun Veikko pääsee uudelleen töihin. Lopulta käy niin, että Hilma perhe palaa suomeen yksi henkilö pienempänä.

Anna on sillä välin mennyt naimisiin tuomari Joonas Weckmanin kanssa. Liitto on kuitenkin enemmän järki- kuin rakkausavioliitto. Eikä sitä järkeäkään siitä lopuksi löydy yhtään enempää kuin virheessä olisikaan. Anna alkaa puuhata avioeroa, mutta kuten arvattavissa, tuomari halvaantuu ja Anna joutuu jäämään tämän rinnalle hoivaamaan häntä.

Sidotut on sarjan toiseksiviimeinen osa, mutta viimeinen Hilman ja Annan tarinaa kertova kirja. Olisin kyllä kaivannut hieman selkeämmän lopun, sillä huomasin seuraavaa kirjaa aloittaessa, etten tiennyt miten henkilöhistoriat nyt menivät kenenkin kohdalla, vaikka oli kirjan alussa selitetty.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...