keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Carolly Erickson - Minä, Marie Antoinette

"Salonkini ikkunan läpi rysähti tänään tiiliskivi. Tiilen ympärille oli kiedottu säädytön pamfletti, jossa oli karskeita piirroksia minusta makaamassa toisten naisten kanssa. <<Alas Itävallan narttu!<< oli kirjoitettu pamfletin kääntöpuolelle. "

Minä, Marie Antoinette on fiktiivinen, historiallinen romaani, joka alkaa vuodesta 1769, Antoinetten ollessa 13 vuotias ja loppuu vuoteen 1793 - hänen kuolemaansa. Carolly on kirjoittanut kirjan päiväkirjamuotoon, jota Antoinette on kirjoittanut lapsesta pitäen. Välissä on vuosia, jolloin kirja on ollut kadoksissa, eri palatsissa tai jossain muualla, eikä niille ajoille siis ole tehty merkintöjä. 

Luin kirjaa pari viikkoa. Voin todeta olleeni ihmeellisen hidas lukija tämän kirjan suhteen, vaikka suorastaan rakastin sitä! Iltaisin sain luettua korkeintaan 4 aukeamaa ennen unen tuloa. Jos kuitenkin olisin ollut pirteämpi iltaisin, ei minulta olisi mennyt kuin korkeintaan se viikko.

Vaikka kirja on fiktiivinen, on kirjassa mukana ihan oikeitakin henkilöitä niiden fiktinivisten lisäksi. Kuningasperheen lisäksi mm. Axel von Ferse oli todellinen henkilö. Eric, Amelie, Sophie ja Isä Kunibert taas ovat fiktiivisiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...