Saphira kohosi juuri taivaalle kilpaa auringon kanssa, kun Eragon näki hänen selästään pohjoisessa taivaanrannassa kohoavan Helgrindin. Inhon väristys kävi hänen lävitseen, kun hän näki tuon kaukaisen kiven huipun, joka törrötti ympäröivästä maisemasta kuin rosoinen torahammas.
Näin joululahjaksi itselleni onnistuin lukemaan Perillisen loppuun ja jopa aloittamaan uuden kirjan! Aikaa siinä meni, kun välissäkin sain luettua kaksi kirjaa.
Perillinen on hyvä päätös sarjalle, joskin romantiikan nälkäisenä ihmisenä en ollut ihan tyytyväinen tiettyihin juonenkäänteisiin. Arya ja Eragon eivät päässeet yhteen, Eragonin lähdettyä pois ja Nasudan ja Murtaghin suhde ei päässyt käyntiin Murtaghin lähdettyä pois. Sukuvika tuo?
Muuten oikein mainiota luettavaa, joskin hyvin raskasta. Reilu yhdeksänsataa sivua tekstiä sisälsi paljon myös sellaista asiaa, mitkä olisi juonen kannalta ihan hyvin voinut karsia pois. Toisaalta, sitten lukija vaivaisi päätään asioilla, johon ei saa vastausta.
Viimeisessä osassa tapahtuu paljon pahaa. Onneksi kaikki kuitenkin kääntyy parhain päin ja loppu on onnellinen, suurinpiirtein, jos ei muutamaa seikkaa lasketa. Kannattaa kuitenkin lukea, suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti