"Onko sulla röökiä?"
Tytöllä oli likaiset, armeijanvihreät housut, vanha kyynärpäistä repeytynyt pusakka ja samanlainen Bennettonin huivi kuin äidillä kaapin perällä muistona nuoruudesta.
"Sori en polta. Mutta minulla on minttupurkkaa, jos haluat."
Tyttö nyökkäsi ja ojensi kätensä, minä annoin hänelle paketin ja hän tunki sen laukkuunsa.
No ja minä kertoo tarinan kadulla asuvasta kahdeksantoista vuotiaasta No'sta ja kolmetoista vuotiaasta Lou'sta, joka päättää auttaa No'ta. Kirja ei henkilöiden iän perusteella ole kuitenkaan pelkkä nuorten kirja, vaan sen kohderyhmään kuuluvat myös aikuiset. Kirjaa lukiessa kohtaa karun totuuden kadulla elävistä ihmisistä. Ranskassa, johon kirja sijoittuu, kaduilla elävät ihmiset ovat huolestuttavan paljon nuoria naisia.
Delphine De Vigan: "Olin kuten niin monet muutkin: välillä huomasin kodittomat, välillä en. Juuri se hätkähdytti minua: miten helposti ongelmasta tulee normaali tilanne."
Tarinassa syvennytään myös Loun perheen ongelmiin. Äiti on masentunut ja ei puhu, saatika huomioi Louta ja isä "itkee yksin huoneessa". No muuttaa kaiken, mutta onnistuu myös pilaamaan mahdollisuutensa uuteen elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti