lauantai 27. huhtikuuta 2013

Minut on haastettu

Muistinpas kaivaa tämän luonnoksista!
Koska tämä on kirjablogi, niin aioin  tehdä 11 faktaa itsestäni koskien kirjoihin ja lukemiseeni.

1. Olen tänä vuonna lukenut 18 kirjaa, eli yhden jokaista mennyttä viikkoa kohden + yksi ylimääräinen.
2. Sivuja on kertynyt luetuksi tämän vuoden aikana 6609 sivua.
3. Lempi genreni kirjoissa on romantiikka, koska yleensä ne ovat helppoa luettavaa, jossa ei tarvitse miettiä lukiessa paljoa mitään.
4. Luen mielelläni paljon myös henkilöhistoriaa ja elämänkertoja. Viimeisin elämänkerta on ollu Audrey Hepburnin.
5.Erityisesti myös historiallinen romantiikka ja rikos/romantiikka on kivaa luettavaa!
6. Minulla on taas kolme kirjaa, joista pitäisi kirjoittaa blogiin.
7. Saatan lukea tommosen neljänsadan sivun pitusen kirjan parissa-kolmessa tunnissa.
8. Viimeksi olen käyttänyt kaksi yötä kahden kirjan lukemiseen, kun uni ei ole tullut.
9. En nukahda, jos en ole lukenut edes yhtä sivua kirjasta ennen nukkumaan menoa.
10. Pidän kirjastoista, mutta inhoan etsiä hyviä kirjoja sieltä tuhansien kirjojen kokoelmasta.
11. Siksi yleensä laiskana ihmisenä varaan kirjat valmiiksi netistä ja vain noudan ne.

Saadut kysymykset
1. Minkä kirjan olet lukenut viimeisimpänä? - Brenda Joyce - Naamioiden takana
2.Minkä elokuvan olet katsonut viimeisimpänä? - Kaverin kanssa katottiin just Härmä! Upea leffa, jokaisen kyl pitäs nähä.
3.Millainen olisi unelmiesi vapaapäivä? - Sais vaan olla, syödä hyvin ja ehkä lähteä jonnekkin pitämään hauskaa 
4.Oma auto vai joukkoliikenne? Miksi? - Kummatkin ja riippuu vähän tilanteesta. 
5. Kerro yksi muisto lapsuudestasi? - Sairaana sai aina juoda jaffaa.
6. Minkä alan ammattilaiseksi et haluaisi koskaan päätyä? -
En ole kyllä koskaan miettinyt. Jokainen ammatti on omalla tavallansa tarpeellinen.
7. Unelma-ammattisi lapsena? - Olen aina halunnut ammatin, joka jollain tavalla liittyy taiteeseen tai kulttuuriin.
8. Mitä kaikkea olet elämäsi aikana harrastanu? - Pianon soittoa, piirtämistä, lukemista, yhden kesän ajan lentopalloa (tahdon lisää!) ja sitten ihan vaan omalla ajalla urheilua.
9. Onko sinulla ollut/onko lemmikkejä? Mitä? - Kun olin pieni meillä oli kaksi kissaa.
10. Mikä päätös on muuttanut elämääsi suuresti? - Opiskelemaan lähteminen ja seuraavaan paikkaan hakeminen.
11. Kirja, joka on vaikuttanut sinuun eniten? - En voi sanoa vain yhtä kirjaa. Luen liian paljon

minut haastoi
http://innnan.blogspot.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...