tiistai 21. lokakuuta 2014

Mary Hoffman - Miekkojen kaupunki

Kirjailija: Mary Hoffman
Kirjan nimi: Stravaganza: Miekkojen kaupunki (Stravaganza: City of Swords)
Suomentanut: Kaisa Katteus
Kustantaja: Tammi
Sivumääärä: 266
Painovuosi: 2014 (alkuperäinen teos: 2012)
Arvosana: 3/5

Miekkojen kaupunki on sarjan kuudes osa, eikä sille ole enää tiedossa jatkoa.

Laura on yksi seuraavista Barnsburyn koulun stravaganteista. Hän kokee itsensä yksinäiseksi ja viiltelee itseään syystä, jota ei itsekään oikein ymmärrä.  
  Eräänä päivänä Laura kiinnittää huomiota vanhaan hopeatikariin, joka on myynnissä samassa liikkeessa, josta osa muistakin stravaganteista ovat löytäneet talismaaninsa.  
  Muut Stravagantit ovat jo arvanneet Lauran olevan seuraava

Lauran sydän jyskytti. Tämä oli varmaan jonkinlainen väliintulo. Toiset olivat saaneet vihiä viiltelystä ja aikoivat kertoa hänen vanhemmilleen.

Laura matkustaa talismaaninsa avulla  1500 luvulle Taliaan, Miekkojen kaupunkiin Fortezzaan. Vanha hallitsija on kuolemaisillaan ja Laura ei oikein tiedä tehtäväänsä kaupungissa, mutta sekin selviää viimeistään silloin kun Laura kohtaa ja tutustuu komeaan nuorukaiseen, Ludoon.

Miekkojen kaupunki on aika keskinkertainen lopetus koko sarjalle. Kovin tylsähkö, eikä päähenkilö joudu taisteluihin kuten aikaisemmat Stravagantit. Toki arvioni laatu voi johtua siitä, että olen itse voinut kasvaa koko kyseisestä kirjasarjasta ulos. Jota en kuitenkaan usko, sillä nautin edelleen muutamasta aikaisemmasta osasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...