Tiedätte varmaan sen tunteen, kun jokin asia katoaa ja haluaisitte löytää sen. Etsitte niin kauan, että löydätte sen tai sitten luovutatte, koska sitä ei yksinkertaisesti löydy? Noh Sandy Shortt ei luovuta koskaan.
Sandy Shott on kadonneita etsivä nainen, joka kokee palavaa tarvetta etsiä jokaista kadottamaansa tavaraa. Joku luokittelee sen pakkomielteeksi, mutta vain hän itse tietää, miksi tekee niin ja ei koe sitä pakkomielteenä. Se on pikemminkin hänelle elämäntapa. Mutta mitäs kun kadonneita ihmisiä etsivä ihminen katoaa itse?
Taas Cecelia Ahern onnistui yllättämään minut kirjalla, joka ei pitkästytä. Kirja paikasta, nimeltä Täällä, jonne kadonneet asiat menevät, oli oikein mukava ja ajatuksia herättävä kirja. Tosin eräs asia jäi häiritsemään. Sandyn ja erään Jackin ympärille punottiin kirjassa hetkelliseksi jotain. Sandy etsi Jackin veljeä ja he viettivät paljon aikaa puhelimessa puhuen, ja tunsivat ensi kertaa pitkästä aikaa itsensä rentoutuneiksi. Kuitenkaan loppujen lopuksi heidän välilleen ei mitään tullut ja kirjan loppu jäi tälläkin kertaa aika avoimeksi.
Jollain tavalla se on hyvä asia, mutta en pidä siitä, että joudun miettimään liikaa kirjan lukemisen jälkeen. Mitä ihmisille voisi viimeisen sivun jälkeen tapahtua? Alan kehittämän päässäni lisää lukuja kirjaan ja keksin mitä kenellekkin tapahtuu. Mitä Täällä paikan ihmisille tapahtui? Pääsikö kukaan sieltä pois?
Kirjan kannesta sen verran, että vaikka se tuokin kuvan kevyestä hömpästä, loppujenlopuksi tämä ei ole sitä. Se on vain hitusella romantiikalla höystetty romaani joka kertoo tarinan ei niin lyhyen Sandy Shorttin elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti