"Evangeline kumartui posliinisen pesualtaan ylle ja huuhteli kasvonsa kylmällä vedellä karkokottaen näkemänsä unen rippeet. Hän ei muistanut unta, mutta sen jälkivaikutelma varjosti hänen mieltään - painostava pahaenteisyys, selittämätön yksinäisyyden ja hämmennyksen tunne."
Jos sanoisin kirjan kertovan langenneista enkeleistä, nefileistä, mitä ensimmäisenä siitä tulee mieleen? Jos kirja kertoo myös nuoresta nunnasta? Ne yhdistämällä saadaan aikaiseksi erittäin hyvä, jokseenkin ehkä hieman hidaslukuinen, kirja.
Enkelitutkijat ovat jo aikoja tutkineet ja taistelleet hiljaa nefileitä vastaan. Evangeline on yksi heistä, vaikkei sitä aluksi tiedäkään. Hän on luostarissä elävä nunna, jonka elämä muuttuu, kun hän tapaa Verlaine nimisen miehen, jonka Percival Grigori on palkannut. Herra Grigori taas... noh saatte lukea itse ;)
Pidin oikeen paljon kirjasta, vaikka luinkin sitä hieman yli kaksi viikkoa. Johtuen toki osittain siitä, että illalla ei enää oikeen ole jaksanut mitään töiden jälkeen tehdä, mutta myös siitä, että Enkelioppi oli hieman raskaampaa luettavaa. Varsinkin illalla.
Kirjassa hypitään paikasta toiseen, henkilöstä toiseen ja aikakaudesta toiseen. Yleensä inhoan sitä, mutta tässä se ei ollut niin häiritsevää, sillä se oli toteutettu hyvin. Aikakausi hyppy tapahtui kerran (osa 2 kokonaan sitä, mutta osaan 3 palattaessa taas"nykyaikaa"). Henkilöiden kesken tarinassa pompittiin vähän enemmän. Yksi luku Evangelinen elämää luostarissa, toinen Verlainen New Yorkissa. Mutta ei häiritsevää, uskokaa pois!
Kirjan loppuratkaisu on jokseenkin arvattavissa, mutta ehkä kaikki eivät kuitenkaan osaa heti arvata mitä käy. Loppu jää kuitenkin mielestäni vähän liian auki ja tyhjäksi. Joku saattaa tykätä, mutta se olikin sitten ainoa asia kirjassa, josta en pitänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti