torstai 17. tammikuuta 2013

Tess Gerritsen - Painoton Tila

Kirjailija: Tess Gerritsen
Kirjan nimi: Painoton tila (Gravity)
Suomentanut: Annika Eräpuro
Kustantaja: Otava
Sivumääärä: 364

Aluksi hän näki vain Kenichin järkyttyneet kasvot, joille oli räiskynyt pahan hajuista sisälmysten massaa. Sitten hän katsoi muovipussia, joka oli juuri purskahtanut auki. Kauhistunut Kenichi oli irrottanut otteensa siitä, ja se leijui nyt vapaana ilmassa heidän välissään.
"Mitä ihmettä tuo on?" Emma kysyi.
"Hiiri", Kenichi sanoi epäuskoisena.
Mutta Emma ei nähnyt pussissa kuollutta hiirtä. Siellä oli hajonnutta kudosmassaa, mädäntynyttä lihaa ja karvaa, jota valui koko ajan ulos pahanhajuisina palloina.

Emma Watson on kansainvälisen avaruusaseman lääkäri, joka joutuu kokemaan ydessä muun miehistön kanssa kauhun hetkiä oudon taudin tappaessa ensin hiiriä ja sitten ihmisiä. Mikä avuksi ja onko mitään tehtävissä? Maan päällä korkeampi taho on päättänyt, ettei evakointia suoriteta tarttumisvaaran takia. Kuolevatko he kaikki avaruuden yksinäisessä pimeydessä?

Täytyy myöntää, etten kokenut kirjaa kauhean mielenkiintoiseksi alussa. Kuitenkin jaksettuani lukea kirjaa puoleenväliin aloin kiinnostumaan juonesta ja sainkin luettua koko kirjan loppuun. Oli mielenkiintoista lukea upeaa kuvausta taudista joka riehui avaruusasemalla, joskin välillä hieman ällöttävää. Kuvitelkaa, että teidän sisällänne kasvaisi jotain elävää, joka tuohoaa teidät! Niimpä.

Loppujen lopuksi ihan luettavaa tekstiä, alku hieman tylsää, mutta kaikki eivät kaipaa asiaa heti alussa, niin kuin minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...