sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Enni Mustonen - Lapinvuokko

Kirjailija: Enni Mustonen
Kirjan nimi: Lapinvuokko
Kustantaja: Otava
Sivumääärä: 255

Tauno oli oikeassa. Pommikoneet tulivat uudelleen. Kuukautta myöhemmin sireenit huusivat taas pitkin kauppalaa. Puoli päivää kyyhötettiin jälleen kellarissa. äiti oli kuumeinen ja makasi penkillä peittoihin käärittynä pää isän sylissä. Me saimin kanssa palelimme oven vieressä takit niskassa ja rukkaset kädessä.
   Kun seuraavana aamuna olimme Saimin kanssa paikkaamassa kellarin ikkunaa pahvilla ja laudanpalasilla, kirkkoherra Laitinen tuli pyörää taluttaen kuusiaidan portista pihamaalle.
   -Jeesus Ristus, Saimi kuiskasi ja tarrasi käsivarteeni.

Pohjanmaan tarinoita -sarjan ensimmäinen osa, Lapinvuokko, kertoo 1939-1947 ajanjaksosta rovaniemeläisen Annikki Hallavaaran elämästä. Paljon kokee nuori nainen alle kymmenessä vuodessa ja syynä kaikkeen on sota.  Annikki kokee pienessä ajassa ylioppilaaksi pääsyn, häät, miehen kuoleman, rakastumisen saksalaiseen, pakolaisena olon ja lapsen synnyttämisen. Ei onneksi tarinalla ole hullumpaa loppua sillä paluu kotimaahan tuo uuden rakkauden ja työn.

En voi sanoa ettenkö pitäisi mistään muusta niin paljon, kuin suomen historiaan sijoittuvista kirjoista. Historiallinen kirjallisuus on aina ollut lähellä sydäntäni, oli se sitten suomen tai jonkin muun maan historiaa, mutta eritoten oman kotimaan menneisyydestä on mukava lukea. Mustonen kaikenlisäksi kuvaa tapahtumat niin hienosti, että oli hyvin vaikea lopettaa lukemista kesken. Siksi ehkä valvoinkin puolet yöstä lukien kirjan alusta loppuun...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...