sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Enni Mustonen - Yhdeksäs Aalto

Kirjailija: Enni Mustonen
Kirjan nimi: Yhdeksäs Aalto
Kustantaja: Otava
Sivumääärä: 224
Painovuosi: 1996
Arvosana: 2/5

Valokuvasta minua katsoi tuuheakulmainen, tummatukkainen mies, jonka leuka oli jykevä, nenä suora ja silmät... - Sirkka oli oikeassa, ne olivat samanlaiset silmät kuin Siljan ja minun. Ensimmäistä hämmennystä seurasi toinen. Ei se pelkästään silmistä johtunut. Mies oli merkillisen tutun näköinen. Kuin unessa tajusin nähneeni nuo kasvot kymmeniä kertoja elämässäni. Aina jossakin taustalla, aidan takana tai väentungoksessa.

Marja saa kuulla isästään ja tämän kuolemasta, perii sievoisen summan rahaa ja talon Häärviikin saaresta. Hän muuttaa sinne asumaan, pois tyttärensä ja tämän poikaystävän jaloista, sillä Marjan asunto Helsingissä käy liian pieneksi kolmelle aikuiselle ihmiselle. 

Tarina itsessään on aika tasapaksu ja rauhallinen. Sse on hieman tylsää, mutta toisaalta se sopii kirjan aiheeseen. Meren rannalla, rauhallisissa maisemissa ja luonnon helmassa. Oikeastaan on mukava välillä lukea tälläisiäkin kirjoja. Aina ei tarvitse tapahtua kauheasti, sillä oikea elämäkään ei aina ole draamaa ja juoksemista. Tarinassa kyllä tapahtuu, mutta Mustonen on kätkenyt tapahtumat rauhallisesti tekstin sisälle.

2 kommenttia:

  1. Ihanan monta Enni Mustosta olet arvioinut, kun niitä näkee harvemmin blogeissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva että joku tykkää :) Vielä olisi tulossa muutamasta (4 tai 5) kirjasta. Trakoituksenani on nyt lukea nuo kaikki Mustosen kirjat pois lukulistalta, niin sitten voi keskittyä muihinkin kirjoihin :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...