keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Enni Mustonen - Vasikantanssi

Kirjailija: Enni Mustonen
Kirjan nimi: Vasikantanssi
Kustantaja: Otava
Sivumääärä: 206
Painovuosi: 1989
Arvosana: 3/5

Ensin en tajunnut mikä se oli. Oli yö. Kellossa välkkyi 00.30. Sitten puhelin soi uudestaan. Mitään ajattelematta kömmin olohuoneeseen ja toivoin, etteivät lapset heräisi. Vasta kun olin jo tarttunut kuulokkeeseen, pelästyin.
  - Grönholm
  - Aki täällä. Soitan puhelinkioskista. Tule päästämään sisään.
  Suussa maistuivat sapenkarvaiset sanat. En kyennyt edes sylkäisemään niitä hänen korvaansa. Paiskasin puhelimen kiinni. Muutaman sekunnin kuluttua se soi uudelleen. Tempaisin johdon seinästä ja menin nukkumaan. 

Minna on kolmen lapsen yksinhuoltaja äiti, joka asuu pääkaupunkiseudullea. Elämä ei siellä kuitenkaan suju ongelmitta, kun lasten isä, Aki, päättää palata vaikeuttamaan eloa. Myös Minnan pojan, Santun kiusaajat saavat hänet huolestumaan.
 
Myös Vasikantanssi kulkee juonessa samaa linjaa kuin aikaisemmatkin. Tosin tällä kertaa päähenkilönä on kahden lapsen äiti. Silti muutetaan maalle ja kaupunkilaisena saadaan tehdä uusia töitä onnistuen ja vähän epäonnistuen. Kirja on aikalailla keskiverto tarina, ei ehkä parasta Mustosta, mutta luettavaa silti. Keskiverto kirjallisuutta lähinnä, ainakin omasta mielestäni, vaikkakin Mustonen osaa kirjoittaa erityisen hyvin ja kuvaukset maaseudustakin osuvat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...